sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kevät tuli

On ollut pitkä talvi. Lunta on vieläkin reilusti monin paikoin, vaikka ilmatieteenlaitoksen mukaan täällä Turussa on lumipeitettä enää 10 cm. Takapihalla paikoin oli vielä lähes metri lunta, tosin olen ne terassilta sinne lapioinut talven aikana.


Tänään oli kuitenkin jo lähes 10 astetta lämmintä ja yöpakkaset ovat loppuneet ainakin toistaiseksi. Lumet alkavat jo sulaa ihan silmissä. Sain viimeiset lumet työnnettyä pois terassilta ja laudoitus sai kuivua sillä välin, kun kävimme Plantagenissa ja Bauhaussissa pyörimässä ja hiukan shoppailemassakin.

Siivosimme terassia hiukan kuntoon ja ruma pressuviritys sai poistua pihaa rumentamasta. Terassikausi tuli vihdoin aloitettua! Ei muuta kuin grilli kuumaksi! Katsoin vanhoja valokuvia ja viime vuonna kevät tuli melkeinpä tasan kuukauden aikaisemmin. Viime vuonna terassin olin avannut 16.3 ja silloin näytti olevan melkein identtinen lumitilanne, kuin nyt.

Chilipöytä ikkunan alla
Tuossa kuvassa näkyy viime vuotinen chilipöytä. Katselin, että tuohon saa varmaan juuri 6 kasvia mahtumaan. Starfish (C. Baccatum) varmaankin menee tänään ostettuun saviruukkuun ja saa köynnöstää aitaa pitkin, minne sitten köynnöstääkin. Chiliaita oli tarkoitus rakentaa täksi kesäksi, mutta sen idean olen jo aikaa sitten tyrmännyt tilan vähyyden takia. Pihalle mahtuu chilejä näillä näkymin 9 kappaletta ja loput jäisi sisälle. Ulostautuminen tapahtuu varmaan vasta kesäkuussa, joten aikaa vielä on miettiä.

Lemon Drop (C. Baccatum) podittaa
Sisällä aurinkoisella ikkunalaudalla Lemon Drop (C. Baccatum) podittaa kivasti ja allekirjoittaneella jo suu napsaa. Olen myös miettinyt, että onko tuo pistokas Aji Cristal (C. Baccatum), kun lehdet ovat sen näköiset. Voi olla, että olen sössinyt noiden pistokkaiden kanssa jossain vaiheessa. Muutenkin on aika jännää, että marjat kasvavat ylöspäin? Eikös se kasvu pitäisi olla näillä Baccatumeilla yleensä alaspäin? No samapa tuo, herkullisia chilejä kumpainenkin. Aji Cristalia olen tosin jo päässyt maistamaan, mutta en Lemon Droppia.

2 kommenttia:

  1. Moi,

    Lemon Drop on siitä veikeä kaveri että se yleensä lähtee tekemään podeja pystyyn. Samaa tekee kyllä omat Aji Cristalitkin. Kukkahan se varma merkki on. LD:ssä on pieni vihrein täplin kun taas AC on isompi ja merkkinsä selvemmät ja oranssimmat.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia tiedoista! No kukan perusteella tuo olisi aika selvä LD. Pitää sitten vaan luottaa tuohon nimilappuun ja ehkä en olekaan sössinyt. Tosin noita pistokkaita olisi vielä pari lisää ja ehkä joku niistä on sitten AC. Tai sitten en ole AC:stä pistokkaita edes ottanut. Ei tullut pistokkaisiin heti nimilappuja laitettua, kun olivat juurtumassa, kun luotin muistiini, mutta ei näköjään kannattaisi...

    VastaaPoista