sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Inventaario

Olohuoneen vasen ikkunalauta

Tänään oli vähän suurempi puuhastelupäivä chilien parissa. Osa kasveista pääsi isoimpiin ruukkuihin, chilien paikkoja muuteltiin ja kaikki isoimmat kasvit kuvattiin sekä mitattiin tulevaisuuden vertailuja varten. Kuvaussession aikana tuli myös tarkistettua melko tarkkaan kaikkien kasvien lehdet tuholaisten varalta. Kirvoja löytyi vieläkin muutama ja niistä tuntuu olevan mahdotonta päästä kokonaan eroon ilman kunnollisia "myrkytyksiä". Pelkästään mäntysuoparuiskutuksestakin tuntuvat nuo ottavan hiukan nokkiinsa ja se on äkkiä
kasville pahempi isku, kuin muutama pikkuinen kirva. Muutama taimista meni tietoisesti liian aikaisin liian isoon ruukkuun. Tein tämän sen takia, että saan kasvit pikkuhiljaa oikeille paikoille ennen ulos siirtämistä.

Olohuoneen oikea ikkunalauta
Ahdasta tulee ennen kuin näillä yöpakkasilla ulkona on tarpeeksi lämmintä. Ulkona on yli metri lunta terassin reunalla ja se on piukkaan pakattua kolauslunta. Viime vuonna chilit menivät liian aikaisin ulos, päivän minimilämpötilat olivat liian alhaiset ja kasvu oli käytännössä kuukauden verran ainakin jäissä. Tänä vuonna on lomamatka kesäkuun alussa ja mielellään haluaisin chilit ulos ja isompaan ruukkuun ennen sitä, jotta chilitarhanhoitajien ei tarvitsisi joka päivä tulla noita kastelemaan. Tähän on vielä aikaa pari kuukautta, joten paljon kerkiää vielä tapahtumaan. Ehkä se kesä sieltä vielä tulee.

INVENTAARIO

Kuvat otettu hiukan liian hämärässä, mutta saa niistä toivon mukaan jonkinlaisen käsityksen. Vähän pelottaa varsinkin pienimpien Chinensien kanssa, että miten kerkeävät satoamaan. Osa siemenistä tuli liian myöhään, osa iti yllättävän pitkään. Laku söi kymmenkunta lupaavaa sirkkalehtistä taimea ja pari lajikettakin lähti pois listoilta tämän ansiosta. Hoitovirheitäkin tuli muutama, mutta aika iloisissa merkeissä ollaan kuitenkin vielä tässä vaiheessa kautta. Onhan noita chilejä kuitenkin niin valtava määrä, että ei kannata itkua tihrustaa jos jokunen vielä kuolee ja varmasti vielä kuoleekin. Kuvaa painamalla saat isomman kuvan.

Olohuoneen vasen ikkunalauta:

Lemon Drop (C. Baccatum) korkeus 30cm, leveys 40 cm
Red Peter Pepper (C. Annuum) korkeus 14 cm
Naga Morich (C. Chinense) korkeus 25 cm, leveys 33 cm
Starfish (C. Baccatum) korkeus 18 cm
Madame Jeanette (C. Chinense) korkeus 20 cm, leveys 25 cm
Lemon Drop (C. Baccatum) korkeus 24 cm
Aji Fantasy (C. Baccatum) korkeus 8 cm
Aji Cristal (C. Baccatum) korkeus 8 cm
Rhomboideum (C. Rhomboideum) korkeus 21 cm
Rocoto Red Peruvian (C. Pubescens) korkeus 46 cm, leveys, 50 cm

Olohuoneen oikea ikkunalauta:

Caribbean Red Habanero (C. Chinense) korkeus 16 cm, leveys 25 cm
PI-631154 (C. Flexuosum) korkeus 14 cm, leveys 14 cm
Nagahari (C. Chinense) korkeus 9 cm
Habanero Brown Large (C. Chinense) korkeus 15 cm
Datil (C. Chinense) korkeus 6 cm
PI-631154 (C. Flexuosum) korkeus 11 cm
Pumpkin Habanero (C. Chinense) korkeus 11 cm

Keittiön ikkunalauta:

Bolivian Rainbow (C. Annuum) korkeus 35 cm, leveys 40 cm
Giant Habanero (C. Chinense) korkeus 28 cm, leveys 28 cm
Fire Flame (C. Annuum) korkeus 15 cm
Jalapeño Early (C. Annuum) korkeus 8 cm
Thaichili (C. Annuum?) korkeus 8 cm

Näiden lisäksi varataimia tutuille ja tuntemattomille:

Starfish (C. Baccatum)
Lemon Drop (C. Baccatum) 4 kpl
Aji Cristal (C. Baccatum) 3 kpl
Aji Fantasy (C. Baccatum) 2 kpl
Red Peter Pepper (C. Annuum)
Jalapeño Early (C. Annuum) 3 kpl
Fire Flame (C. annuum) 2 kpl
Hot Cherry (C. Frutescens?)

Tuulentarkasta nimilaputtelusta huolimatta 5 taimea oli ilman nimilappua ja heitin ne luiskaan. Olivat Fire Flame ja Jallu merkkisiä otuksia, mutta sekaisin kuin naapurin seinäkello.

Tämän kauden ehkä odotetuin kaveri Carolina Reaper (C. Chinense) selvisi jopa yhden miehen armeijalla ja myöhässä, kuin faan. Aikamoista onnea tarvitaan, että saan sen vielä tekemään satoa ja sitä kautta lisää siemeniä. Siemenet tulivat pahasti myöhässä, itäminen kesti todella kauan ja on nyt vasta kasvattanut sirkkalehtien seuraksi yhden oikean lehtiparin sekä on juuri tekemässä toista pariaan. Pidän kaveria mahdollisimman hyvissä olosuhteissa koko ajan.

Kyllä muutenkin odottelen kaikkia noita, kuin hullu puuroa. Melkein kaikki uusia tuttavuuksia. Viime kausi oli tynkäkausi, aloitin vasta tämän harrastuksen ja olin hiukan myöhässä. Taimenena ostetut chilit tekivät Tabascoa (C. Frutescens) lukuunottamatta ihan hyvin satoa, mutta siemenestä idätetyt eivät kerenneet edes kukkia ja sisälle nostettaessa melkein kaikki kuolivat. Hengissä pysyi Bolivian Rainbow (C. Annuum), josta oli todella surkea kuva tuolla listassa ja sitten selvisi C. Baccatumeista Lemon Drop ja Aji Cristal. Juuriongelmaisesta Lemon Dropista otin muutaman pistokkaan ja runko lensi kompostiin, Aji Cristal matkusti uuteen osoitteeseen ja jos oikein muistan, niin siitä oli jotain pistokkaita, jotka ovat nyt jossain... Ei kai vaan seonnut jotenkin Lemon Dropin pistokkaiden kanssa? Jää nähtäväksi... Lisää huolellisuutta tarvitaan merkintöjen kanssa näemmä.







keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Uusi kamera

Keksin tänään yhtäkkiä töissä työpisteelläni (kyllä, minulla on nykyään sellainen) istuskellessani, että olen aina haaveillut kunnollisesta kamerasta. Kerran luulin sellaisen ostaneeni, mutta se ei niin hyvä sitten ollutkaan. Nyt ostin Nikon D3100 - kameran ja näyttäisi ainakin voittavan kännykkäkamerani. Tuolla Nikonin sivulla on hieno 3D-näkymä kamerasta. Toivon mukaan tästä lähtien blogini kuvat olisivat edes hiukan paremmat.

Muutama testikuva:
Lakun kaksi kertaa latvoma Thaichili puskee kukkaa 5 cm korkeana naperona
Bolivian Rainbow (C. Annuum) kukkii kauniisti ja jatkuvasti
Orvokin kukka on yksi maailman hienoimmista ja sopii hyvin chilien joukkoon kukkimaan
Myös orkideat ovat viihtyneet chilien joukossa ja koristavat vihreyttä mukavasti väreillään
Kojon yksi lempipaikoistaan ja asennoistaan vahtiessaan minua, kun touhuilen chilien kanssa
Kuten näkyy, en vielä kamerasta ymmärrä oikein muuta, kuin että sitä ei kannata pudottaa ja että linssisuojus kannattaa poistaa ennen kuvaamista. Koitan kuitenkin opetella ahkerasti, sillä valokuvaaminen on ihan harrastuksenakin ollut pienestä pojasta asti haaveenani. Kännykän kameralla ei vaaan ole paljoa tarvinnut odotella pokaaleja siitä lajista. Eihän tuo Nikonikaan mikään ammattilaiskamera ole, mutta varmasti riittää tällaiselle näpertäjälle pidemmäksikin aikaa.

Varmasti pääsiäisenä kamera laulaa :)

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Flexut kasvavat hitaasti

Minulla on kaksi kappaletta erittäin harvinaista villichilin taimea Capsicum Flexuosumia ikkunalaudalla. Kasvi on kotoisin Paraquayn sademetsiltä ja on todella harvinainen, jopa lähellä sukupuuttoon kuolemista. Kasvista on olemassa muutama erilainen lajike, ainakin tämä minun USDA:n siemenpankin tunnuksella PI-631154 kulkeva ja sitten on Grif 15020. Tässä PI-lajikkeessa on tulisuutta ja käsittääkseni Grif-lajike on tuleton. Kirjoitan satoa syödessäni sitten vielä tarkemmat esittelyt Flexusta.

Latvomaton Flexu
Kissan latvoma Flexu


















Flexut on laitettu itämään 4.12.2012, multiin pääsivät sirkkalehtisinä 7.1.2013. Ovat nyt reilun 10cm korkeita. Vasemmanpuoleinen on latvottu kissan toimesta ja tekee nyt kolmea sivuhaaraa päärungostaan. Oikeanpuoleinen on latvomaton ja on jo viikkotolkulla kasvattanut ylimpiä lehtiään käppyrässä. Latvominen siis on hyväksi tällekin, mutten vielä en raaskisi latvoa oikeanpuoleisen Flexun uusia, pitkään kasvaneita lehtiä pois. Flexut menivät alkuun pieneen n. 6cm taimiruukkuun, mutta siirsin ne liian nopeasti tuohon isompaan nykyiseen ruukkuun ja kasvu saattoi sen takia hidastua pahasti. Taimet olleet multaturveseoksessa nyt siis sellaiset kaksi ja puoli kuukautta.

Rhomboideum (C. Rhomboideum)
Myös toinen villichililajikkeeni Rhomboideum on vielä hengissä. Jopa pientä kasvua on tullut aurinkoisella ikkunalaudalla. Taimi näyttäisi olevan Flexun tapaan ainakin alkuun todella hidaskasvuinen, mutta ehkä kasvu villiintyy kesän lähestyessä. Korkeutta nyt n. 20 cm.

Kokeilin latvoa Ramboa, mutta se vain kasvatti uuden vinohaaran, eikä lähtenyt haarautumaan. Alemmaksi päärunkoa se on kasvattanut kuitenkin uuden "oksan". Olen latvonut uudestaan molemmat haarat ja toivottavasti lähtisi harautumaan. Kasvi tuntuu olevan vain sen sorttinen, että ei haaraudu kuten useimmat chilikasvit, vaan kasvaa puumaisesti tehden "oksia" haaraansa. Latvominen kuitenkin tuntuisi lisäävän "oksien" tulemista päärunkoon.

Kuten kaikki villichilit, tämäkin on todella harvinainen kasvi. Rambo lisättiin Capsicumien joukkoon vasta hiljattain, koska erikoisen ulkonäkönsä vuoksi sitä ei aikaisemmin tunnistettu chiliksi. Lehdet ja kukat ovat todella erilaisia, mitä chileillä yleensä. Mutta tästä lisää vielä syksymmällä, kun kirjoitan kaikista lajikkeistani vielä tarkemmat speksit.

Hyvää aurinkoista päivänjatkoa!


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Takatalvisia tunnelmia

Kauniita ilmoja ollut viikon verran. Aurinko on paistanut monena päivänä lähes pilvettömältä taivaalta. Yöt ovat tästä johtuen olleet todella kylmiä vuoden aikaan nähden. Yön lukemat olleet siinä -20 asteen tienoilla, päivällä sitten mennyt usein jopa nollan tuntumaan.

Rhomboideum (C. Rhomboideum)
Ulkona on isot lumikinokset ja lunta on tullut pikkasen lisää lähes päivittäin. Todella luminen talvi taas ollut ja kylmyyttäkään ei ole ollut liikaa. Minun makuuni todella mukava talvi kaiken kaikkiaan. Ulkona kylmyys ei muutenkaan haittaa, chilit ovat tähän vuoden aikaan sisällä kodin lämmössä.

Rambo pääsi uuteen ruukkunsa äsken. Juuritila oli täynnä ja ruukunvaihto taisi tulla aika passeliin aikaan. Tämä taistelija saa yhden parhaista paikoista möllötellä maaliskuisessa auringonpaisteessa.

Aurinko on chilinkasvattajan paras kaveri.







Rocoto Red Peruvian (C. Pubescens)
Myös Rocotoni pääsi uuteen reilusti isompaan ruukkuun. Tämä Rocoto kasvoi todella nopealla spurtilla nykyiseen kokoonsa ja kasvu pysähtyi pariksi viikoksi lähes kokonaan, varmaankin juuritilan loputtua ja kukinnan alettua. Kukan nuput nyppäsin melko nopeasti pois, hätäisiin tapoihini kuuluen jopa liian nopeasti ja muutama uusi lehden alku lähti samaan rahaan. Chilifoorumilta luin, että kukan voi nyppiä pois vasta sen auettua ja ei sitä ole pakko heti nyhtää, kun tulee näkyviin. Chileistä nypitään kukat alkuun pois, jotta kasvu ei liikaa pysähdy ja satokin tulee sitten paremmin, kun kasvi on tarpeeksi iso ja valmis tekemään kunnollisen sadon.

Tämä ruukunvaihto olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin, mutta ei ollut sopivaa ruukkua hollilla. Otin tuosta ruukusta kiinanruusun pois ja tuo oli juuri sopiva ruukku tähän väliin ja ehkä jää jopa lopulliseksi. Katsellaan.

Giant White? Habanero (C. Chinense)

Myös Jättiläis-Haba tarvitsisi uuden isomman ruukun, mutta ei jole. Tämä rabarberin kaksoisveli on alkanut nyt myös haarautua hienosti latvomisen jälkeen. Haba kasvoi kivasti korkeutta, mutta ei haarautunut itsestään, joten napsasin latvan poikki ja tällä lajikkeella, kuten Chinenseillä ylipäätänsä on tapana latvoutua hyvin leikatessa.

Isommassa ruukussa kasvi lähtee yleensä pienen juurikasvatteluvaiheen jälkeen nopeaan kasvuun ja ehkä tämä pieni suuri jättiläinen kasvaisi liian suureksi ja tulisi paha tilanpuute, ennen kuin saan chilit siirrettyä kesällä ulos. Eli pidetään nämä vielä kompaktissa koossa ja kahtellaan rauhassa tilannetta. Luulen, että ulkona käytän pääasiassa sitten ilmaisia ruukkuja ja ne on niin rumia sisälle tuotavaksi, että ehkä näillä mennään kesään asti...


Naga Morich (C. Chinense)
Myös Naga joutui latvomisen uhriksi samana päivänä, kuin JättiläisHaba. Naga lähti myös hienosti haarautumaan. Kuten kuvasta näkyy myös "varkaita" on runko täynnä. Näitäkään rikollisia en lähde repimään irti, annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan. Nuo ovat hienon näköisiä ja en keksi mitä haittaa noista on kasville.

Luulen, että Nagalla on sama vika, kuin Haballa ja juuritila on täynnä. Olen onnistunut pitämään kastelufetissini kurissa ja nyt on taimet olleet paljon kuivemmassa, kuin ennen. Juuret ovat kiittäneet ja kuitanneet, ovat todella hyvässä kunnossa. Chileillä on riskinä juurimätä liiassa kosteudessa ja myös juuret eivät kasva jos kosteutta on liikaa, koska eihän siihen ole mitään tarvetta. Liikakastelu on yksi pahimmista virheistä, mitä chilinkasvattaja voi tehdä ja ehkä minä jo vihdoin pääsisin tuosta eroon?

torstai 7. maaliskuuta 2013

Idätykset lopuillaan

Noniin, lähes kaikki chilit on nyt idätetty. Annuumit menivät idätyslautalle 28.2. Tulevaa tilanpuutetta ajatellen annuumeja meni itämään vain Fire Flame ja Early Jalapeño. Tarkoitus olisi vielä idättää muutama koristechili keväämällä ja olisi pieni projekti varattuna yhdelle chilille. Ostin kameran, millä olisi tarkoitus saada tehtyä nopeutettu video, missä voisi seurata kasvua sirkkalehtisestä pienokaisesta isoksi taimeksi muutamassa minuutissa.

Tilaa tuli taas reilusti lisää ikkunalaudoille, kun kaksoiskappaleita lähti Espooseen 6 kpl. Minulla on tarkoitus pääosin jättää itselle aina vain yksi taimi jokaista lajiketta kohden. Joitakin voi jäädä useampikin. Tilaa ei ole liikaa ja haluan päästä maistamaan mahdollisimman montaa erilaista chiliä.

Uuden sijoituspaikan saaneet chilit: Madame Jeanette, Giant Habanero, Aji Cristal, Rocoto Red Peruvian ja pari Nagaa.

Itämässä olevat Annuumit Fire Flame ja Jalapeño olivat omaa siemensatoa viime vuodelta. Olin laittanut varmuuden välttämiseksi hiukan isomman satsin siemeniä itämään, kun niitä niin reilusti on. Reilusta kahdestakymmenestä näytti, että vain yksi ei ollut itänyt. Yksi Fire Flame oli jo niin isokin, että sirkat olivat kasvaneet ja kypärä lähti kevyesti nyppäämällä, joten heitin sen jo multiin. Eli ystäväpiiri ainakin saa minulta sitten Jallun ja Liekin taimia. Myös Baccatumeista Aji Fantasya, Aji Cristalia ja Lemon Droppia taitaa jäädä muutama yli.


Giant White? Habanero (Capsicum Chinense)
Yksi hiukan mysteeritapaus on minulla chili, jonka siemenissä luki vain Giant Habanero. Onko tämä Giant White Habanero vai mikä lie, mutta ainakin lehdet ovat jäätävän isot ja pelottavasti Giant nimi voikin viitata kasvin kokoon? Chinenset kyllä muutenkin tykkäävät kasvatella alkuun isot lehdet, joten toivotaan, että ei tästä mitään jättiläistä tule.

Kuva vasemmalla on hiukan hämäävästä kuvakulmasta, otettu huonolla kameralla ja käteni on todella lihaksikas, joten ihan oikeata perspektiiviä kasvista ei saa ikävä kyllä ihan näin kuvan välityksellä.

Asiasta neljänteen, kaikki chilini ovat 50/50 multa/turveseoksessa ja lannoitan heitä GreenCaren Puutarhan kesällä, kasteluveden joukossa, ohjeiden mukaisesti. Ehkä jokatoisella kastelukerralla olen antanut lanoitetta ja jokatoisella merileväuutetta, sitäkin olen annostellut aika pitkälti ohjeen mukaan.


Madame Jeanette (Capsicum Chinense)

Hienoin taimeni on tällä hetkellä ehdottomasti oikealla puolella kuvassa Madame Jeanette (Capsicum Chinense). Tämä joulun tienoilla multiin päässyt kaunotar haarautui itsestään jo melko lyhyenä kolmeen suuntaan ja on kasvanut erittäin tuuheana jo ihan pienestä lähtien. Ylhäältä päin kuvattuna Matami on todella vihreä ilmestys ja kuuleman mukaan pitäisi olla todella hyvän makuinen ja tulisuutta löytyy. Oikea Jeanette kasvattaa keltaiset marjat ja joitakin samalla nimellä levinneitä siemeneriä on todettu kasvattavan punaisia marjoja, joten toivotaan, että tämä on ehta ja aito keltamarjainen Madame Jeanette. Myös Laku on maistellut muutamaa lehteä ja hyvää on ollut.