torstai 1. toukokuuta 2014

Yllätyslahja Taimimoisiolta

Olin Facebookissa osallistunut Taimimoision kilpailuun. En sitä kyllä itse edes muistanut. Iloisena yllätyksenä sieltä tulikin ilmoitus, että olen voittanut chilituotepaketin! En ole ikinä noista "tykkää ja jaa"-kilpailuista voittanut, mutta kerta se on ensimmäinenkin!

Voittamani chilintaimet olivat kaikki hyvin pakattu ja ehjinä tulivat kotiin asti
Hiukan iski pelko puseroon, että ei kai sieltä tule lisää chilintaimia, kun tilanahtaus muutenkin alkaa olemaan taas päivän sana. Siellähän oli viisi uutta chilintaimea, mutta onnekseni kaikki nämä olivat sellaisia, mitä minulla ei ennestään ole ja oikeastaan olin näistäkin todella iloinen ja innostunut. Taimet olivat jo mukavan kokoisia, kukkivia ja Orange Habanerossa oli jopa monta raakiletta kiinni, joista muutama oli jo täysikokoisen näköinen. Taimet sain papereista irroitettua ja ihmeekseni huomasin, että ei edes lehden lehteä ollut irti, kaikki priimakunnossa, vaikka posti-Patekin retuutti pakettia aika huolella.

Paketissa olleet taimet:

- Orange Habanero (C. Chinense)
-7 Pot Barrackpore (C. Chinense)
-Trinidad Scorpion Moruga (C. Chinense)
-Thaimoisio (C. Annuum)
-Pubemoisio (C. Pubescens)

Lannoitepurkit



Mukana tuli myös Nutriforten Tomaatti & Mansikka, sekä Typpi & Kalsium lannoitepurkit. Olen käyttänyt pelkästään Puutarhan kesää lannoitteena ja ollut kyllä monesti mielessä, jos alkaisi näitä testaamaan, koska näillä lannoitteilla pystyy hiukan säätämään jo lannotteiden suhteita, jotta voi hiukan muunnella lannoitusta kukinnan sun muiden mukaan. Ehdottomasti sopiva lahja ja otetaan nämä jossain vaiheessa käyttöön ja testiin!







Jauheiden mukana tuli kätevä teline putkiloille
Eikä tässä vielä kaikki. Paketista löytyi vielä kolme putkiloa chilijauheita. Hikkorisavu Moruga Blend, Omenasavu Aji Amarillo ja Praetermissumjauhe. Pitää äkkiä maistaa Praetermissumia, koska tätä paljon kehuttua chili olen himoinnut jo pitkään! Aji Amarillokin voi olla todella maukasta jauheena, ei ole tullut ikinä maistettua. Moruga on sitten taas mieto lasten chinense, tulisuus on oikeasti niin kova, että tämän kanssa pitää olla varovainen.

Tämä chilijauheputkiloteline oli myös mukava. Minulla on näitä samoja putkiloita nimittäin iso kasa ja olenkin hiukan kaivannut jotakin parempaa säilytysratkaisua. Tuohon saa kivasti jo useamman putkilon ja voi siitä sitten valita ruoan mukaan näpäärästi, mitä haluaa käyttää.

Kiitos Taimimoisio!

3 kommenttia:

  1. No niin, kyllä se onni joskus potkaisee kohdalle.

    Laittelin eilen ilmoille päivitetyn version lannoitelaskuristani. Vuoden vanha laskuri koki karsintaa ja nyt julkaistu versio pitää sisällään vain Nutriforten 1+2 laskurin, jonka kanssa voi tutkiskella ravinteiden määriä jos haluaa kokeilla ohjeista poikkeavia annostuksia. Taulukko toimii parhaiten Open officella ja Libre Officella. Virallisella MS:n Excelillä on ollut toimivuusongelmia. Laskuri löytyy täältä =>
    http://chilitunari.blogspot.fi/p/lannoitusapu.html
    Käyttöapua voi kysellä vaikka FB:n kautta, jos sellaiselle ilmenee tarvetta. :)

    VastaaPoista
  2. Toi metallinen teline taisi muuten olla chilien grillausteline, mutta ajaa varmasti asiansa myös putkilotelineenäkin. :)
    https://scontent-b-fra.xx.fbcdn.net/hphotos-ash4/t31.0-8/1669799_779694648709969_304901384_o.jpg

    VastaaPoista
  3. Joo kiitos apu kyllä kelpaa lannoitteen kanssa. Aina pääsee helpommalla, kun ei tarvitse keksi pyörää uudelleen. Ahaa, se olikin grillausteline :D Ei olisi ihan heti keksinyt...

    VastaaPoista