sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kuvankäsittely

Kuten aikaisemmin oli puhetta, olen ottanut valokuvauksen viime aikoina hiukan vakavemmin ja vähän yrittänyt nähdä vaivaakin valokuvien eteen. Kuvankäsittely on ollut aihealue, jossa luulin olevani jo hyvä, mutta itseasiassa sitä opiskellessani tulin tulokseen, että en osaa sitä laisinkaan. Kuvittelin myös, että ei hyviä valokuvia tarvitse enää kuvankäsittelyn läpi työntää, ellei halua korjata vikoja, rajata kuvaa paremmin tai lisätä tehosteita. Väärin. Huomasin, että käytännössä kaikki kuvat pitäisi aina käsitellä.

Tässä on rajattu, käsittelemätön kuva
Laitan muutaman esimerkin, missä on alkuperäinen kuva ja pikakäsittelyn saanut kuva. Alkuperäinen kuva näytti jo alkuun ihan hyvältä, enkä ajatellut sen kaipaavan parannusta. Kun kuitenkin säädin väriarvot kohdilleen ja hiukan korjasin kontrastia ja valoisuutta, muuttui se ihan erinäköiseksi Mielestäni kuva muuttui ehkä aavistuksen ylikorostetuksi, mutta kaikin puolin paremmaksi ja ennen kaikkea realistisemmaksi. Käsittelyyn ei paljoa vaivaa tarvitse käyttää, eikä tarvitse ostaa kallista photoshoppia. Ilmaisohjelma GIMPillä pääsee jo pitkälle ja siihen löytää paljon oppimismateriaalia netistä, ilmaiseksi.


Tässä on rajattu, käsitelty kuva
Parhaimman ja yksinkertaisimman ohjeen löysin tähän hommaan täältä. Jotta kuvan laittaa pikaisesti muutamassa sekunnissa kuntoon, kävin vain värit-valikossa laittamassa säätöarvot kuntoon siirtämällä mustan ja valkoisen kolmion paikalleen ja sitten säädin kontrastia ja kirkkautta pari napsua.

Todella yksinkertaista ja ei mene aikaa kuin sekunteja. Jatkossa tämän käsittelyn saa kaikki täällä blogissa julkaisemani kuvat. Samalla myös opettelin tekemään ns. watermarkin youtube-videon opastuksella. Youtube on muuten täynnä hyviä opastusvideoita GIMPiin.


Etkö uskonut vielä? Tässä vielä eiliseltä pilkkireissulta kuva, lunta alkoi satamaan, enkä osannut kameralla säätää arvoja sellaiseksi, että kuva olisi heti ollut kunnollinen. Kuvat olivat siis jo valmiiksi vähän huonoja ja tummia. Tein samat temput viidessä sekunnissa, värit->säätöarvot ja sitten kirkkaus ja kontrasti pari kilkkausta. Suotimilla olisi vielä saanut varmasti kohinaa poistettua ja terävyyttä lisättyä.

Rajattu, muuten käsittelemätön kuva
Rajattu ja käsitelty kuva, säätöarvot ja kirkkaus/kontrasti pikaisesti laitettu kuntoon

Minulla oli jotenkin kieroutunut ajatus, että kun kuvankäsittelyllä kuvasta tehdään hieno ja sitä kautta aidosta muutettu, mutta kuten maisemakuvistakin jo huomaa, kyllä tuo käsitelty kuva enemmän vastaa oikeata realistista näkymää ja tässä on vain käytännössä laitettu arvot kohdilleen.

Oikeat valokuvaajat tietysti ottavat kuvat RAW-muodossa ja käsittelevät niitä, niissähän on enemmän informaatiota, mitä korjata. Minä en vielä tuohon lähde, mutta harkinnassa on Lightroomin ostaminen, sillähän noita korjailisi. Toistaiseksi mennään vielä ilmaislinjalla, rahaa tähän kuvausharrastukseen on jo investoitu hetkeksi ihan riittävästi. Opettelua riittää vielä tuhottomasti, mutta yritän keskittyä nyt alkuun edes perusteiden hallitsemiseen.

5 kommenttia:

  1. Kaksi asiaa jota en osaa. Käyttää RAWeja ja Gimppiä. :P Google Picasa on täyttänyt käsittely tarpeeni kohtuullisen hyvin.

    Paljonko Littoisten järvessä oli jäätä?

    VastaaPoista
  2. Gimp kannattaa piakisesti opetella :) Tosiaan kun sen yhden käppyrän säätää kohdilleen, niin kuvat alkaa olla jo ok. Muuten katsoppa läpi google+ asetukset, siellä pitää kahdesta kohtaa ainakin poistaa ruksit kuvien automaattisesta parannuksesta. Se pilasi pitkään mun blogin kuvat, kunnes tuon huomasin. Siellä oli kirkasta teräsjäätä joku puolisen metriä. Hyvin tunnistettu :)

    VastaaPoista
  3. Googlen kuvien tuhoamisen näkee hyvin, kun oli joku oikein tumma kuva. Mukavia ylläreitä noi automaattiset systeemit.

    VastaaPoista
  4. Joo automaattiparannukset näyttävät olevan poissa päältä. Olen noita säätöjä tehnyt sillä Picasalla joka ladataan koneelle. Muokkaan siinä kuvia mitä tarvitsee ja vien ne pienemmässä koossa eteenpäin. Kansiosta tiputtelen ne sitten Windowsin Live Writeriin, joka sitten uppaa kuvat automaattisesti Googlen Picasa tilille. Se myöskin luo samalla pienemmän esikatselukuva.

    Joo Littoisten järvi on ihan tuttu. On tuolta joskus saatu 10kg haukikin. Joskin se oli silloin kun nuottasivat roskakalaa pois järvestä. Pilkillä ollaan käyty Peimarilla. Nyt ei vain tohdi lähteä aukolle virtauksien lähelle.

    VastaaPoista
  5. Juu, saa silläkin varmaan jotain parannettua. Huomasin vaan, että pelkkä kirkkauden ja kontrastin hienosäätö ei ole riittävä tapa.

    VastaaPoista