lauantai 27. syyskuuta 2014

Uusi perheenjäsen

Voiko mikään olla söpömpi, kuin pieni kissanpentu


Saimme alkuviikosta uuden perheenjäsenen. Tämä pieni poika on nimeltään Viljo. Meillä oli enää yksi kissa taloudessa ja päätimme ottaa hänelle kaverin. Nyt ne tulevat jo ihan hyvin keskenään toimeen ja uskoisin, että hyvin tämä uusi tuttavuus menee.







Viljo lempichilinsä ruukussa




Viljo pitää chileistä ja lempichili on FG Jigsaw. Vaikka olen ruukun paikkaakin jo monta kertaa siirtänyt, löytyy tämä veijari aina juuri Jigsaw:n ruukusta. Nyt on chilienkasvatuksessa taas uudet haasteet ja pitää järjestellä paikat uusiksi.








Satokuvaa eiliseltä

Piti Viljon alta katkoa kasveja pois ja keräsin vähän isomman sadon. Painona ei tullut, kuin 776g, mutta tässä on paljon chinensiä, joiden kanssa on ollut positiivisia onnistumisen hetkiä.

Esimerkiksi Habanero Orangea oli 117 kpl, mikä on hyvin, kun ottaa huomioon kasvin koon. Myös keltaiset Trinidad Scorpion ja 7 Pot Brain Strain Yellow tekivät kivan kokoisia podeja, jotka ovat todella kauniita.

4 kommenttia:

  1. Komeat on viikset pienellä otuksella. Suloisia ovat.
    Kasvata sille omaa ruohoa, kauraa tai maissia, niin ei tarvitse chilejä repiä, vaikka kiipeillähän tuon ikäisen pitää, se kuuluu asiaan ja siinä voivat chilit kaatuilla..

    VastaaPoista
  2. Eipä se niitä syö, roikkuu vaan oksilla ja istuu ruukussa. Ei noille muillekaan kissoille ruohot auttanut, ne tykkäsi vaan pureskella lehtiä ja nypätä sirkkataimet.

    VastaaPoista
  3. En näemmä meinannut päästä kommentoimaan kun käytin safaria, ei näykynyt kommenttiboksia ollenkaan. Mutta chromella näkyy toimivan.
    Pakko kommentoida, ku tuo Viljo on näemmä hyvin samannäköinen kuin mun Cruella! Tosin valkoinen raita naamassa on vissiin eri puolella. Kerrassaan hämäävän saman näköinen!
    Cruella tosin syö kaikki mun chilini, ei suinkaan nuku niiden juurella :D

    VastaaPoista
  4. Jaa, onko sillä samanlainen raita? Noita ei kuitenkaan kauhean usein näy, vaikka olen kyllä muutamalla kissalla nähnyt. Viljo vaan käyttää chilejä nyrkkeilysäkkinä, ei ole sentään syönyt vielä tiettävästi.

    VastaaPoista