maanantai 7. tammikuuta 2013

Flexu - villi ja vapaa


Joulukuun alussa (4.12) itämään lähteneistä kolmesta C. Flexuosumin siemenestä kaksi iti (lämpötila 23 astetta). Aikaa idätyksestä istutukseen kesti siis melko tarkkaan kuukauden verran. Eilen laitoin heidät fiftysixty multa/turveseokseen. Viime kesänä tuli ostettua paljon pihakukkia sun muita rehuja ja minulla on tallessa läjä mm. n. 8cm halkaisijan kippoja. Nämä kipot ovat juuri sopivia sirkkalehtisten taimien istutukseen.




C. Flexuosum on todella harvinainen villichili. Flexua pitäisi ristiinpölyttää kahdella kasvilla, jotta saa enempi satoa ja siemeniä marjoihin. Suomessa on nyt siemeniä pyörinyt kiitettävästi chilifoorumin kautta ja vähän joka toisella Suomalaisella chilipäällä on näitä varmasti tällä kaudella kasvamassa. Tämä on todella hyvä asia, niin saamme kantaa leviämään ja siemeniä moneen Suomalaiseen kotiin talteen. Mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarma ja sekään ei ole kovin varmaa.


Sitten surullisia asioita. Bhut Jolokia heitti vitoset nurkkaan. Vaikka marjoja tulikin syksyllä runsaasti, ei niissä siemeniä ollut, joten tämän lajikkeen voi pyyhkiä pois listoilta. Muitakin ruumiita on tullut ja tuo sivupalkissa oleva lista elää vielä. Päivitän sitä myöhemmin tarkemmin.

Korjatakseni sydänsuruni menetettyä rakasta Bhut Jolokiaa kohtaan piti minun jotakin saada tyhjiöön, joka onttona rintani alla jomotti. Reipppaana poikana otin netin käteen ja etsin muistini syövereissäni olleen siementoimittajan. Muistin jonkin tulisen chilin jossain nähneeni ja lähdin sen perusteella seilaamaan netin pelottaviin syövereihin. Tuo tulinen veijarihan oli Carolina Reaper ja on jonkun ameriikkalaisen tyypin luomuksia. Samalla kun vauhtiin pääsin, niin tilasin kasan muitakin siemeniä, tosin en enää oikein muista mitä kaikkea tilailin. Katsotaan sitten tarkemmin, kun paketti saapuu, jos saapuu. Saa taas odotella, kuin hullu puuroa...


Tämän kauden idätyksistä isoin taimi
Inventaario tämän hetken kasvatuksista:

Itänyt:

- C. Chinense Giant White Habanero 2 kpl
- C. Chinense Caribbean Red Habanero 1 kpl
- C. Chinense Brown Large Habanero 1 kpl
- C. Chinense Madame Jeanette 3 kpl
- C. Chinense Naga Morich 3 kpl
- C. Pubescens Rocoto Red Peruvian 2 kpl
- Thaichili 1 kpl
- C. Flexuosum 2 kpl

Itämässä:

- C. Baccatum var. Pendulum CO 4318
- C. Chinense Brown Large Habanero (vara kappaleet)
- C. Chinense Caribbean Red Habanero (vara kappaleet)
- C. Chinense Cili Coronong

Viime kaudesta vielä on kitumassa Bolivian Rainbow, Lemon Drop, Aji Cristal, Giant White Habanero ja Starfish. BR:ta lukuunottamatta kasveja on kahdet kappaleet.

Tulevia lajikkeita on vielä ainakin Aji Fantasy, Fire Flame ja Early Jalapeno. Muutenkin baccatumeista ainakin Lemon Droppeja tekisi mieli kasvattaa useampi risu ja Jenkeistä tosiaan tulee joltain tyypiltä joskus joku läjä jotakin juttuja, jos enää epämääräisemmin voi asiaa ilmaista. Katsotaan miten homma tästä kehittyy.

Ensin tosiaan laitetaan tulille hitaimmin kasvavat lajikkeet, kuten Chinenset, Pubescenit sekä villit ja vapaat. Nopeimmat jätkät, kuten Annuumit ja Baccatumit laitetaan vasta parin kuukauden päästä itämään.

2 kommenttia:

  1. Kiva, että monella riittää kiinnostusta myös villien suhteen. Itsellä alkaa kiinnostus mennä villeihin, koska 1.)koen ne mahdottomaksi idättää 2.) ne tuntuvat vain kituvan ja kuolevan pois. => Villit eivät ole minua varten.

    Viime kauden CAP1530:t itivät jokseenkin, mutta eivät kasvaneet juurikaan. Mitä syksymmäksi mentiin, sen paremmin ne alkoivat kasvaa. Sisälle siirron yhteydessä alkoi sitten oireilut ja kuihtuminen. Lopulta jäljellä oli vain kuivat oksat. 3 siementä on itämässä, joista 2 on itänyt. Kumpikin kovin kärsineen näköinen. Katsotaan ja toivotaan, että näistä jotain tulis.

    VastaaPoista
  2. Mulla on ensimmäinen kokeilu menossa. Toivon mukaan ei mene yhtä vaikeaksi. Olen käsittänyt, että ainakaan tuo flexu ei olisi mikään maailman hankalin tapaus, mutta katsotaan miten käy :)

    VastaaPoista