maanantai 28. heinäkuuta 2014

Lomalta paluu

Palasin muutama päivä sitten lomalta ja blogin puolella on ollut hiljaista pidemmän aikaa. Olin melkein kuukauden kiertämässä Pohjois-Norjaa ja sillä aikaa chilejäni hoiteli muut ihmiset.

CGN 21500 (C. Chinense)
En ole kerennyt vielä pahemmin kasveja kuvailemaan, mutta otin pikaisesti muutaman kuvan käsivaralta ja vedin ne pikasäätöjen kautta tänne. Aloitetaan nyt positiivisilla asioilla.

Sisällä en saanut chinensiä jättämään kukkia kiinni, mutta ulkona ne olivat pölyttyneet ja pieniä podin alkuja oli monessa kasvissa. Ehkä eniten odottamani CGN 21500, mikä ei välttämättä ole lajikepuhdas, oli ihan täynnä pieniä raakileita, jotka näyttävät ihan karkeilta. En onnistunut saamaan kunnon kuvaa, mutta laitoin yhden näytille kuitenkin.


FG Jigsaw (C. Chinense)


FG Jigsaw (C. Chinense) on ollut kautta kauden yksi suurista positiivisista yllättäjistä. Kasvi on saanut käydä läpi huonon valojakson, parin viikon kylmyyden, raekuuron sekä oli kuivunut pystyyn, kun saavuin kotiin. Vaikka kasvista lähes kaikki lehdet on lähteneet, on siinä parikymmentä raakiletta ja tekee chinensistä parhaan sadon. Tämä chili voi olla tuoreeltaan syödäkseen liian vahva meidän taloudelle ja ajatuksissa on ollut ostaa nyt tämän kauden kuivatuksiin vihanneskuivuri. Jigsawn makua on kehuttu chilifoorumilla ja tästä saisi tehtyä oivaa jauhetta. Ei sitä jauhetta paljon näistä pikkuisista tule, mutta ei sitä niin paljoa tarvitakaan.







Rocoto Montufar (C. Pubescens)



Rocotot ei ole tänä kautena läheskään yhtä hienoja, kuin viime vuonna. Satokin jää todella vaatimattomaksi, mutta muutama maistiainen on kuitenkin tulossa. Takapihan rocotot on todella pieniä ja raakileita vain muutama. Viljelypalstan rocotot on toipunut katastrofistaan ja tekevät siellä jo raakileita, mutta pelkäänpä pahoin, että liian myöhään. Koitan näiden kanssa vielä parhaani, mutta pettymys on kova. Olin keväällä odottanut jo jättisatoa näistä mielestäni parhaimman makuisista chileistä, mutta se ei nyt onnistunut.






Aji Amarillo (C. Baccatum)



Baccatumit ovat olleet yllättäviä myöskin tänä vuonna. Suurin osa sai valtavan ruukun itselleen, mutta tuli ulkosalla liikaa vettä ukkosmyrskyissä ja kylmä jakso jumitti nämä pahemman kerran. Aji Cristal on ainut, mikä tuottaa jotakin satoa,  Lemon Droppikin on yleensä melko helppo ja aikainen chili, mutta kypsyttelee vain muutamaa podia. Itse kasvi on kyllä hienoin, mitä olen saanut kasvatettua. Kaiken kaikkiaan baccatumit ovat hienon näköisiä, mutta pahasti myöhässä. Eniten odottamani oli Perusta saatu Aji Amarillo ja siinäkin on vain yksi ainut kukka.






Bolivian Rainbow (C. Annuum)



Bolivian Rainbow on jo pari vuotta vanha. Hän on aina saanut olla liian pienessä amppeliruukussa, mutta tänä vuonna saikin isomman. No eipä juuri ole auttanut, vaikka on ensimmäistä kertaa ilman ötököitäkin. Viime kesänä se oli aivan täynnä kirvoja. Kasvi on jonkun verran kasvanut ja täynnä kukkia ja raakileita, mutta kuitenkin jäänyt melko pieneksi. Tarkoituksena oli tämän kesän jälkeen heittää Bolle kompostiin ja kasvatella jotakin uutta koristechiliä.





Positiivisena asiana täytyy antaa erityismaininta, että minkäänlaisia tuholaisia ei ole näkynyt enää! Viime kaudella kirvoja oli aivan älyttömästi ja ne isolta osaltaan pilasivat kauden. Olin talvella myrkyttänyt kirvaiset chilit Calypsolla ja sen koommin ei ole kirvoja näkynyt. Se toimi kerrasta! Myöskin keväiset vihannespunkit olen todennäköisesti selättänyt.

Sitten negatiivisiin asioihin. Tämä kausi meni täysin penkin alle. Todellinen katastrofikausi.  Parhaimmat rocotot vein viljelypalstalle yhden päivän etuajassa, tuli pakkasyö vastoin ilmatieteenlaitoksen sääennustetta ja kaikki lehdet kuolivat.

Toiveet kohdistuivat sitten takapihan chileihin.  Kaikki alkoi todella kauniilla, aikaisella ja aurinkoisella keväällä. Kaikki taimet olivat isoja ja mukavasti edellä aikataulusta, vaikutti tulevan todella chilirikas vuosi. Lämpötilat olivat jo todella korkeat ja vein kasvit ulos ja annoin isommat ruukut. Sitten ilmat kääntyivät täysin ympäri ja tuli pitkä, todella kylmä jakso, jollaista ei Suomessa ollut 50:een vuoteen. Tässä vaiheessa kasvit olivat tietysti lähes kaikki ulkona ja sisälle nostaminen ei ollut enää vaihtoehto.

Jotta vaikeudet ei loppuisi tähän tuli kylmyyden päälle kovat rae- ja lumikuurot. Lumi suli oikeastaan samantien ja ei ollut niin iso vitsaus, mutta rakeet lävistivät lehdet ja vettä tuli niin paljon, että kaikki ruukut olivat litimärkiä. Ei tarvinnut kastella pariin viikkoon yhtäkään kasvia.

Sitten alkoi pitkä kesälomani ja jätin chilit hoitoon. Chilejä on ollut tänä vuonna liian paljon. Reilusti yli tuplat järkevään määrään. Niitä on ollut pihalla niin paljon, että kasteleminenkin on vaiketa ja hävetti pyytää apua niiden hoitoon, koska se oli todella työlästä ja päätin, että en hoitajaa viitsi kuormittaa yhtään enempää ja sanoin pelkän veden riittävän kasteluun ja jätettiin lannoitus pois. Tämä vaikutti paljonkin kasvuun ja kukkimiseen.

Eikä tässä vielä kaikki. Olin jättänyt kymmenkunta kasvia räystään alle tajuamatta, että ukkosmyrsky roiskii vettä niin kovalla vauhdilla, että rännit ei kerkeä vesiä keräämään ja koko vesiryöppy oli tullut räystään yli kasvien päälle. Oksia poikki ja osa oli niin umpimärkiä, että ei ollut enää mitään tehtävissä niiden pelastamiseksi.

Nythän sitten on kovimmat helteet, mitä on ollut 50:een vuoteen ja nämäkin kuumuudet on välillä hiukan liikaa chileille.

Kasveja oli tälle kaudelle yli 50, mutta sato jää muutamaan kouralliseen. Ensi vuonna on tarkoitus vähentää kasvien määrää oikein kunnolla, jos saisi pudotettua sen johonkin kymmenen korville. Ei tässä ole mitään järkeä.

1 kommentti:

  1. Jep, ei ole ollut helppo vuosi tämäkään. Raekuuro pilasi täällä ulkona olleiden chilien kasvun, mutta omalla kohdalla ei puhuta monestakaan chilistä. Kirvoja ei ole täällä ollut, mutta punkkeja jonkin verran. Ei kuitenkaan riesaksi asti. Tämä kausi tullee olemaan kohtuullinen kasvihuoneiden osalta, mutta paljon on tullut taas uutta vastaan ensi kautta silmällä pitäen. :)

    VastaaPoista