torstai 4. heinäkuuta 2013

Tilannekatsaus

Tässä onkin jo mennyt useampi viikko ilman omien pikku kultien kuvia. Mitään suurta marjasatoa ole vielä näkyvissä, mutta eiköhän tässä vielä keretä saamaan suut mutrulle. Kirvat ovat olleet suurin vitsaus, mutta vaikka tilanne olikin todella epätoivoinen jossain vaiheessa, nyt ollaan taas päästy niskan päälle.

Kirvojen riesaama Lemon Drop pistokas





Lemon Drop (C. Baccatum) on ainut kypsiä marjoja kannatteleva chili. Ja niitäkin on vain viime vuoden kasvista otetussa pistokkaassa. Ulkona majaileva siemenestä kasvatettu aurauskeppi Lemon Drop kannattalee kymmeniä marjoja ja ensimmäiset niistä pitäisi kypsyä piakkoin.








Peter Pepper (C. Annuum)





Lounaan puolen ikkunalaudalla asusteleva Peter Pepper (C. Annuum) Piti tuoda ulos kuvattavaksi, jotta siitä saa jotain selvää. Tausta olisi voinut tietysti olla jotain muuta, kuin vihreää. Nyt sillä on korkeutta metrin verran ja kukkii muutaman kukan verran. Ehkä jo pari kukkaa jäämässä kiinni ja näyttäisi, että saamme jännän muotoisia chilejä syssymmällä.







Aji Fantasy (C. Baccatum)




Aji fantasy (C. Baccatum) on podittanut muutaman rääpäleen kanssa jo pitkään. Jotenkin on samalla jumittanut ja raakileita ei montaa ole. Isoinkaan ei ole mikään jättiläinen ja taitaa kylmyyden takia jäädä aika pieneksi. Tämä raakile alkoi nimittäin muodostua jo ennen kesän helteitä, tarkalleen ottaen ensimmäinen kesäkuuta alkoi kukinta ja ensimmäinen raakile jäi aika nopeasti kiinni.







Giant Habanero (C. Chinense)



Giant Habanero (C. Chinense) nimellä kulkeva planttu on jo toukokuun lopusta asti poditellut muutamaa marjaa ja eivät kuitenkaan ole ihan rusinan kokoisiksi jäänyt. En kyllä jättiläiseksikään noita kuitenkaan kutsuisi. Saa nähdä mitä noista oikein tulee.





Naga Morich (C. Chinense)



Naga Morich (C. Chinense) oli hienoin taimi lomalle lähtiessä, mutta sitten jotain tapahtui. Kasvi oli täynnä kirvoja, mutta en usko niitä tällä kertaa syypäiksi. Ehkä sade oli pitänyt mullan liian märkänä, koska lehdet olivat vaalentuneet ja niitä lähti paljon irti. Muutama podi oli kuintenkin jäänyt kiinni ja nyt risukasa on jo tuuhentunut hiukan ja kukinta alkanut uudestaan. Näitä möllyköitä toivotaan useampi ruokaa maustamaan.






Locoto Orange (C. Pubescens)



Locoto Orange (C. Pubescens) on ostotaimi Tammisillan puutarhalta ja on ihan täynnä kukkia ja raakileita. Tästä kasvista tulee iso sato. Myös Rocoto Red Peruvian (C. Pubescens) kukkii ja raakiloi. Myös tuosta emokasvista otettu pistokas on kasvanut hurjasti ja kukkii myös kovasti. Pubesatoa on siis näillä näkymin ihan hyvin tulossa.






Bolivian Rainbow (C. Annuum) aka Bolle

Myös Bolle jatkaa kukintaansa ja siinä on violetteja ja oransseja marjoja. Tämä roikkui keittössä amppelissa melkeinpä koko kesän ja kärsi kovia kirvasotia, ollen välillä jopa kuoleman kielissä. Nyt ulkona parissa viikossa lehdet ovat muuttuneet kauniin tumman violeteiksi UV-säteilytyksessä ja marjat ovat todella kauniita. Eilen amppeli lensi tuulen voimasta lattialle ja kasvi on aika risukoksi muuttunut, mutta toivon mukaan alkaa parantua, koska Bollen kauneudelle ei moni kasvi vedä vertoja.




Thai Chili (C. Annuum)




Ehkä hauskin tapaus on tämä Thaikku chili. Kissojen useaan otteeseen latvoma kasvi on jäänyt miniatyyrikokoon ollen n. 15 cm korkea. Kasvi on täynnä kukkia koko ajan ja nyt siitä roikkuu jo jotain pökäleitäkin.








Hot Cherry (C. Annuum)


Kuumia kirsikoitakin on tulossa. Tämä ei ole mikään kirsikkatomaatti, vaan chili. Golfpallon kokoisia möllyköitä on muutama ja nämä pallerot ovat käsittääkseni lähes tulettomia, mutta pitäisi olla makeita. En malta odottaa, että pääsen maistamaan. Omnom!





Nagahari (C. Annuum)



Annuumiksi osoittautunut Nagaharikin tekee muutamaa podia. Voi olla hyvin todennäköistä, että tätä huijaria ei kyllä jatkossa kasvateta. Pitäähän sitä kuitenkin sitten maistaa.







Pumpkin Habanero (C. Chinense)



Pumpkin Habaneron kukka näyttää sitten tältä, on minun listoissani tällä hetkellä sarjotettu annuumiksi, mutta onko se varmasti sitä? Kukka on pieni ja niitä lähtee useampi samasta pisteestä, mikä viittaisi chinenseen. Nyt kun tarkemmin kuvaa katsoi, niin heteiden varsissa on violettia ja taitaa olla aika stiletisti chinense!



Ruutupirkko (propylaea quatuordecimpunctata)







Leppäkerttuihin kuuluva ruutupirkko on ollut yleinen näky chilipuskissa. Ruutupirkko syö kirvoja, mikä tekee tästä kivan kaverin, wikipediassa lukee, että tämä syö myös kirvojen puutteessa makeat hedelmät. Jumaleisson jos koskee mun chileihin, niin sitten alkaa lätty lätistä.








Aji Cristal (C. Baccatum)





Aji Cristal (C. Baccatum) on tehnyt raakileita toukokuun lopusta asti. Isoimmat ovat olleet jo täysikokoisia jonkin aikaa ja alkavat varmaan jo kohta kypsymään. Tämäkin kasvi jumitti alkuun kylmyydestä johtuen ja jäi hiukan pieneksi. Nyt on taas kasvua havaittavissa ja raakileitakin ihan mukavasti ja näistä voisi tehdä vaikka sitä Chilivaarin sulatejuustoa, kunhan kypsyvät.







Tomaatti, Almatasta tuotu




Avopuolisoni mamman Almatysta vuosikymmeniä sitten tuoma tomaatti on siemenineen pyörinyt pitkään monen kasvatuksissa. Meilläkin on taas noita pari kasvamassa ja yksi ever green tomaatti. Puskat ovat kohta miehen korkuisia ja kasvavat hurjaa vauhtia, raakileitakin tullut viikon verran ja kukinta jatkuu.








Tässä vähän pintapuolista kuvasaastetta tällä kertaa ja ensi kerralla voisin vähän enemmän kuvata itse kasveja kokonaisuudessaan. Ei ne ole mitään kovin kummosen kokoisia, mutta hyvä kuvailla niitä kuitenkin tulevia vuosia varten, jotta voi vertailla sitten kasvatuksia.

Perun tuliaiset on hyvin tehnyt kauppansa ja siemenpyyntöjä tullut paljon ja enää ei taida halukkaille siemeniä riittää. Päätin, että lähetän ne ilmaiseksi, ilman postituskuluja kaikille postissa ja saan ne varmaan tänään pakattua ja huomenna lähetettyä. Ehdoton ehkä.

6 kommenttia:

  1. Siemenet tulivat. Kiitoksia, aidot perulaiset ovat aina tervetulleita samoin kuin intialaiset ja unkarilaiset. Noiden maiden mausteisiin olen ihastunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan Itella ei runnonut ihan murusiksi. Lähettelin noita parisen kymmentä kuorta ja toivon mukaan kaikille tuli ne siemenet, mitä olivat pyytäneet. Meinasin sekoilla noiden kanssa moneen kertaan :D

      Poista
  2. Ehjänä tulivat tänne.
    Kenties Turusta Tampereelle on turvallinen reitti, vaikka ei Pasilan postimankelistakaan ole vähään aikaan kuulunut masentavia uutisia. Toivottavasti olivat vain lajittelukoneen käynnistysongelmia.
    Paljon olit siemeniä laittanut. Minä olen lähetellyt vain 5-7 siementä, kun syksyisin olen harrastanut siementen jakoa.

    VastaaPoista
  3. "Locoto Orange (C. Frutescense) on ostotaimi Tammisillan puutarhalta ja on ihan täynnä kukkia ja raakileita. Tästä kasvista tulee iso sato. Myös Rocoto Red Peruvian (C. Frutescense) kukkii ja raakiloi. Myös tuosta emokasvista otettu pistokas on kasvanut hurjasti ja kukkii myös kovasti. Frutesatoa on siis näillä näkymin ihan hyvin tulossa."

    Kumpikaan näistä ei ole Capsicum frustescens vaan molemmat ovat Capsicum pubescenseja.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, hyvä huomio. Olin taas sekoillut kirjoituksissani. Korjaan pikimiten :)

    VastaaPoista