torstai 11. heinäkuuta 2013

Tervetuloa Jigsaw

Fatalii Gourmet Jigsaw (C. Chinense)
En ole vielä muistanut mainita kiireiden vuoksi, että sain joku aika takaperin Jozpelta Fatalii Gourmet Jigsaw-taimen. Taimi oli varattuna minulle jo pidemmän aikaa, mutta en saanut sitä itse haettua. Jozpe olikin niin ystävällinen, että toi sen taas ihan kotiin asti kuljetettuna. Taimi on lähtenyt hienoon kasvuun heti, kun sai isomman ruukun. Minun oli tarkoitus pitää sitä sisällä kirvoilta suojassa, mutta veinkin sen ulos, koska tuntuu naurettavalta pitää sitä sisällä, kun ulkona sen on paljon  parempi. Taimi on nyt tottunut UV-säteilyyn ja pärjää jo hyvin täydessä auringonpaahteessa

Jos joku ei tiedä tarinaa Jigsawn (C. Chinense) takana, voin sitä hiukan aukaista. Eli Suomalainen chiliguru Jukka "Fatalii" Kilpinen on pitkään tehnyt uraa uurtavaa työtä chilien parissa ja on maailman kovimpia chilimestareita. Fataliin tuotoksia on mm. lajikkeet Aji Fantasy ja Aji Finlandia. Nyt tämä herra on kehittänyt ehkä maailman tulisimman chilin, Jigsawn. Viralliset mittaustulokset eivät ole vielä tulleet, eikä niillä niin väliäkään. Tämän kasvin marjat ovat supertulisia ja kuuleman mukaan myös superhyvän makuisia. Tästä oli muutama kuukausi sitten paljon juttua julkisuudessa ja jos ei tulisimman chilin titteliä kirpoa, niin ainakin tempauksella saatiin ilmaista mainosta laajemmaltikin. Tässä tarkempaa speksiä: http://fatalii.net/jigsaw_fin.pdf

Tämä uutuus päästettiin markkinoille huonoon aikaan Suomalaisittain ja tällainen turvekasvattaja, kuin minä on vaarassa jäädä ilman satoa. Minulla kävi mielessä ostaa siementen toivossa Jigsaw-jauhetta, kun se tuli myyntiin jo paljon siemeniä aikaisemmin, mutta ajattelin, että ei siellä kuitenkaan siemeniä ole joukossa. Kyllä siellä vaan olisi ollut. Rohkeimmat tilasivat jauhetta roppakaupalla ja saivat kenties maailman ensimmäiset mahdolliset jaossa olevat siemenet käyttöönsä. Näin pienen taimen saaminen satokuntoon tällä kaudella tuntuu mahdottomalta, mutta tehdään mitä tehtävissä on ja katsotaan mitä tapahtuu. Talvehtiminen on aina chileille vaikeata, toivotaan tällä yksilöllä kuitenkin onnistuvan.

Giant Habanero (C. Chinense)
Jottei horinointi jää liian lyhyeksi, ilmoitettakoon että Giant Habaneron (C. Chinense) pienen pieni ensipodi alkoi eilen vaihtamaan väriään ja oranssihan tuo on, kohta. Mahtaakohan tämä lajike olla ihan tavallinen Oranssi Habanero, eli se aito ja alkuperäinen?

Tutkiskelin lannoitussuhdettani ja olen ylilannoittanut kasveja lähes tuplalannoituksella. Mitään selvää oiretta ei kyllä ole näkynyt, ei övereitä, eli ödeemaa ole ollut. Annan nyt vähän aikaa kasveille pelkkää vettä ja siirryn oikeaan suhteeseen. Minulla oli mennyt vähän teelusikat ja millilitrat ehkä sekaisin tai sitten olen vain itse sekaisin, mene ja tiedä.

Enää neljä lajiketta Jigsawn lisäksi on kukkimatta ja 20 jo kukkii tai on kukkinut. Raakileitakin on jo tavattu 15:sta lajikkeessa. Kenties hetkellinen pelkän veden antaminen lisää kukintaa ja raakileiden muodostumista?

Olen jo pohtinut ensi kauden lajikevalintoja ja tarkoituksena olisi vähentää määrää ja lisätä laatua, mikä mahdollistuu kentien paremmilla kasvupaikoilla. Chinensiä oli tänä vuonna enemistö ja tätä määrää vähennetään reilusti. Pubescensseja on vain kaksi lajiketta ja näitä ehdottomasti lisää, koska heille ulkona olosuhteetkin ovat parhaimmat. Pubet tykkäävät lämpötilavaihtelusta ja illalla yleensä tuolla pihalla lämpötila laskeekin reilusti. Luulin, että minulla olisi jo kaikki siemenet ensi kaudelle, mutta vielä tekisi mieli saada ns. numeropube eli PI 585273 (C. Pubescense), Trepadeira Werner (C. Baccatum) ja Rocato (C. Chinense). Siemeniä on minulla kyllä kiitos siemenketjukirjeen pilvin pimein, tosin jokaista lajiketta vain muutama siemen, mutta noilla pitäisi pärjätä kyllä useampi vuosi.

Pari päivää sitten laitoin villejä itämään, näistä lisää myöhemmin.

Facebookin puolella on huonolaatuista kokonaiskuvaa kasveista pihalta ja sisältä. Käykää katsomassa. Kuvanlaatu oli niin heikko, ettei kehdannut tänne laittaa.

4 kommenttia:

  1. Trepadeiraa saat täältä, tekevät jo hedelmää hyvää vauhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se olisi hyvä juttu! Pitäisi olla hyvän makuinen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tuota odotellaan maistiaiseksi, sato voi tosin jäädä ensi vuodelle.

      Poista