perjantai 14. syyskuuta 2012

Caide kokkaa ja koheltaa

Olen monella chiliblogeilla huomannut paljon kivoja chiliruokareseptejä ja niitä kirjoitellut muistiin tulevaisuutta varten. Suunnitelmissa ollut pitkään oman salsan tekeminen, paholaisenhillo, kenties sitruunahillokin Lemon Dropeista ja jonkinmoiset säilykesysteemit. Tällä kaudella aloitin niin myöhään, että omaa satoa on niin naurettavan vähän, joten nuo jäävät varmasti ensi kaudelle.

Fire Flame ja kaksi vihreää Jalapenoa


En ole mikään gourmeekokki, osaan tehdä lähinnä vain perusmättöä ja grillailla kaljatölkki kädessä. Chilejä olen käyttänyt mausteena siinä missä suolaa taikka pippuria ja melkeinpä kaikkiin liharuokiin sitä tulee tungettua nykyään mukaan. Lihamarinadeissa chili on loistavaa ja ihan pannuun heitettynäkin sopii aina mukaan maltillisesti käytettynä.

Ajattelin tänään tehdä yhtä lempiruokaani pitkästä aikaa, jonka reseptin olen äidiltäni pöllinyt. En ole siinä ennen chiliä käyttänyt, viimeksi kun tätä tein, niin ei ollut vielä omia chilejä. Perusmättöä, mutta uppoaa ainakin minulle nätisti. Aloitetaan, nyrkillinen voita kattilaan ja kossu pakkaseen!

Letut pinaattisulatejuustojauhelihachilitäytteellä 2-3 hlö

Lettutaikina:
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 6 dl maitoa
  • 3 munaa
  • sulatettua voita tai öljyä
Täyte:
  • 250 g pakastepinaattia
  • 250 g sulatejuustoa
  • 1-2 sipulia 
  • n. 500g jauhelihaa
  • chiliä
  • jauhettu muskottipähkinä
  • myös pekoni voisi sopia? täytyy ensi kerralla kokeilla...
Olen yleensä noin tuntia aikaisemmin tehnyt lettutaikinan valmiiksi ja laittanut sen jääkaappiin. Välillä käyn vähän sekoittamassa sitä. Jotkut muuten käyttävät lettutaikinassa spriteä tai vastaavaa antamaan kuohkeutta. Jos tekisin letut vain jälkiruuaksi, voisin myös lisätä sitä. Tuota 6 dl taikinaa olen usein käyttänyt kahdelle hengelle, siitä saa vähän myös jälkiruuaksi ja yleensä pari lättyä jää ylikin.

Teen ruuan moniajona kolmella levyllä, sen voi tehdä myös osissa jos on mahdotonta tehdä kaikki samaan aikaan. 

Miehetkö muka ei osaa tehdä montaa asiaa yhtäaikaa? Höpöhöpö!


- eka paistinpannu lämpenemään lettujen paistamista varten. Nykyään muistan jopa lämmittää pannun överikuumaksi ennen ensimmäistä lettua, niin ei mene se eka paistos aina roskikseen

- toiselle levylle paistinpannu, johon tilkka öljyä ja chilit paistumaan hetkeksi. Mulla tällä kertaa kaksi pientä vihreäksi jäänyttä Jalapenoa ja yksi Fire Flame. Halkaisen, poistan siemenet ja viipaloin. Se valkoinen osa, mikä pitää siemeniä kiinni on se tulisin osa ja nyt ei pitäisi olla liian tulista. Viimeksi unohtui pestä kädet ja poltin silmät, nenän ja suun saunassa, kun hieroin niitä samoilla käsillä. Katotaan miten tällä kertaa käy. Täytyy ostaa sitten hanskat, kun käsittelee noita tulisempia chilejä. Habanero silmiinhierottunakaan ei ollut kauhean kivaa. Testattu on.  Ostin jauhelihaa 750 g, joten otan siitä palan kissoille talteen ja loput pannulle chilien joukkoon. Pippuria ja suolaa päälle. Olen myös käyttänyt jauhelihamausteseosta viime aikoina ja silloin ei juuri suolaa tarvita. Oikea kokki ei tosin tuollaisia käyttäisi, mutta se on hänen ongelmansa. Heitän ihan piruttain myös tilkan kapteenin valmismarinointikastiketta :) Koulussa muuten köksäntunnilla opetettiin maustamaan aina jauheliha erillisessä kipossa paistamisen jälkeen. Syynä oli muistaakseni, että ei mausteet jää pannuun. WTF? Eikös ne sitten jää siihen kippoon. Tuli viimeiseen asti kapinoitua tuota vastaan. Terveisiä muuten rouva Poutulle :)



- kolmannelle levylle pieni kattila, missä ensin kuulotetaan omaan makuun sopiva määrä sipulia, lisätään pinaatti ja paistellaan siitä vettä pois ja sitten heitetään sulatejuusto pieninä köntteinä. Maustetaan hiukan suolalla ja muskottipähkinällä. Kun alkaa olemaan sopivan tappavan tasaista mössöä, sammutetaan levy ja laitetaan seos odottamaan syöntiä

Sitten vain lettu lautaselle, päälle jauhelihaa ja pinaattisulatejuustoseosta. Kieritetään rullalle ja ääntä kohden, käyttäen mielellään kuitenkin haarukkaa ja veistä.

Näyttää, kuin Kippari Kalle olisi oksentanut lautaselle, mutta hyvin maistui!
Meinasi jälleen sipuli unohtua, muistin sen puolivälissä taistoa ja heitin sen sitten jauhelihan joukkoon ohjeesta poiketen, jotta hiukan paistuu. Toimii se noinkin.


... Ensi jaksossa sitten syödään lenkkimakkaraa suoraan paketista ja juodaan pirkka-olutta

1 kommentti: