lauantai 9. elokuuta 2014

Tilannepäivitystä takapihalta

Pimenta De Padron (C. Annuum)

Takapihalla on tänä vuonna ollut hankalat oltavat. Ensin tosiaan kylmyys, jollaista ei ole nähty yli 50:een vuoteen ja sitten vastaavasti helteet, joita ei ole ollut yhtä pitkään aikaan. Helteillä ei sinänsä ole ollut niinkään negatiivista vaikutusta, vaikka yli 30 astetta lähes joka päivä ollutkin. Rae- ja ukkosmyrskyt vaan rikkoivat lähes kaikkien chilien lehdet ja katkoivat oksia. Nythän itseasiassa todella lämpimien ilmojen myötä myös annuumit ja chinenset pärjäävät pihalla.

Myöhässä vaan ollaan, todella myöhässä ja tilanteen voi enää pelastaa lämmin elokuun loppu ja vaatisi vielä tavallista lämpimämmän syyskuun. Palstachilejä ei pelasta edes lämmin syyskuu, kun pelto kynnetään muistaakseni syyskuussa ja varmaan saan nostella muutaman rocoton kotiin turvaan.



Omnicolor (C. Baccatum)
Nyt kun lomalta palatessani olen saanut lannoituksen kuntoon, on kukinta ja raakileiden kasvu ollut räjähdysmäistä. Kaikki chilit oikeastaan ovat kukkineet todella runsaasti ja tehneet paljon raakileita. Muutaman kypsänkin olen sieltä täältä saanut maistella, mutta isompiin sadonkorjuisiin ei ole päästy. Oudointa on ehkä baccatumien laita, en tiedä mistä johtuu, mutta kaikki ovat tasaisen myöhässä. Saivat ehkä alkukesän sateilla liikaa vettä ja sen takia on juuriston kasvu ollut hidasta ja maanpäällisetkin osat luonnollisesti kasvoivat huonosti. Myös heillä oli pitkä kylmä jakso, mikä varmasti pisti jumitusta muutamaksi viikoksi.

Vaikka kausi onkin ollut täysi katastrofi, on ollut hauska seurata chilien kasvua ja lajikkeiden runsasta kirjoa. Muista: ensi vuonna vain kymmenkunta chiliä!! Takapiha on oikeasti niin vehreä, että hyvä kun jonnekin mahtuu edes istumaan ja runsaan kukinnan takia ampiaisia pörrää joka puolella.


7 Pot Brainstrain Yellow (C. Chinense)

Tosiaan ollut hauska nähdä, kun chinensetkin kerrankin menestyvät. FG Jigsaw teki yli 50 rusinan kokoista marjaa, mutta muuten tuntuu, että kaikki chinenset tekevät nyt oikean kokoisia podeja. En ole juurikaan chinensien kanssa ikinä onistunut ja olen tänä vuonna vasta saanut ensimmäisen ison podin, muuten tullut aina vaan muutama rusina. Jospa nyt vaan aika riittäisi, niin tämä kausi kääntyykin päälaelleen. Piti olla rocoto-voittoinen kausi parilla chinensellä, mutta kaikki rocotot ovat flopanneet ja chinenset menestyneet todella hyvin.

2 kommenttia:

  1. "7 Pot Brainstrain Yellow (C. Baccatum)" Eikö kuitenkin ole chinense?

    VastaaPoista
  2. On joo :) Kiitos kun ilmoitit, mulle tulee noita ihme käpyjä koko ajan.

    VastaaPoista