lauantai 14. kesäkuuta 2014

Ongelmia chinensien kanssa

Orange Habanero (C. Chinense)
Tässä suunnilleen kaikki chinensen marjat, mitä on kypsynyt tai edes kypsymässä. FG Jigsaw on tehnyt yhden podin, mikä on kutakuinkin kypsä ja aikaisemmin mainittu ja kuvattu Aji Cachucha salaa kypsytteli yhden marjan kasvatuskaapissa. Nämä Habanerot olivat tehneet jo raakileet, kun sain taimen. Tämä oli yksi voittamistani chileistä Taimimoisiolta. Ikkunalaudalla olen saanut siis aikaiseksi vain tuon FG Jigsaw-podin!



Jotakin menee väärin, lannoitusta olen hoitanut Nutriforten tomaatti&mansikka + Typpi&Kalsium 1:1, eli kukitus- ja raakilesuhteella. Kukkia onkin ollut reilusti ja kasveja saa leikellä ja ovat yli metrisiä, mutta raakileita ei vaan tule. Yritin niitä pölytellä pensselinkin kanssa, mutta ei onnistu. Ulos viemäni chinenset (olivat liian isoja sisälle) alkoivat lähes välittömästi tehdä raakileita. Ulkona oli hellelukemat, kun ne sinne vein, mutta nyt sielläkin on lämpötila pudonnut dramaattisesti kymmenen asteen tienoille viikoksi ja ne nyt sitten tekevät todennäköisesti puolukan kokoisia marjoja. Ei mene nappiin tämä kausi.

Onko sisällä sitten liian kylmä vai mikä mättää? Chinensien kanssa en ole kyllä ikinä onnistunut...