sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Alma-Atan tomaatti

Olen tästä meidän tomaatista jo aikaisemminkin maininnut ja ajattelin omistaa tälle nyt kuitenkin ihan oman blogikirjoituksenkin.

Puolisoni vanhempien äidit matkustelivat aikoinaan yhdessä monessa paikassa ja yksi matkakohteista oli Alma-Ata. Tämä kaupunki oli Kazakstanin pääkaupunki vuoteen 1997 asti ja on alunperin perustettu vuonna 1854 tsaari Nikolai I:sen toimesta. Aluksi kaupunki sai nimekseen Vernyi, mikä tarkoittaa suomeksi uskollista ja 1921 kaupunkia kutsuttiin vasta Alma-Ataksi, nykyään tosin Almaty on suomenkielinen "virallinen" nimi.

Alma-Atassa mummi ja mamma olivat saaneet maistaakseen maukasta paikallista tomaattia ja he toimeliaasti tajusivat ottaa eväistä siemeniä talteen. Siitä lähtien ovat kasvattaneet kyseistä tomaattilajiketta ja siemeniä on jaettu eteenpäin lapsille ja lapsenlapsille. Myös meillä siis on noita siemeniä ja lajike on ehkä myös hiukan muuttunut sukupolvien myötä. Koko ja muoto on ilmeisesti hiukan muuttunut niistä ensimmäisistä tomaateista. Tähän tietysti vaikuttaa paljon myös kasvuolosuhteet ja ehkä muutokset selittyvät sillä. Kuitenkin kyseessä tuskin oli mikään hybridi, koska tätä on jo parikymmentä vuotta kasvateltu täällä Suomessa.

Alma-Atan tomaattia voisi kuvailla jauhoiseksi, mutta maukkaaksi. Tänä vuonna useimmat tomaatit ovat olleet puikulan muotoisia ja niitä on voinut leikata leivän päälle, kuten makkaraa. Kyseiseen tarkoitukseen on taidettu kaikki tomaatit käyttääkin ja mihinkään kastikkeeseen en näitä tuhlaisi. Salaattiin tai leivän päällä parhaimmillaan.

Tänä vuonna oli hyvä tomaattivuosi meille ja näitä on tullut  kilotolkulla kahdesta kasvista (kasvaneet pihalla ruukussa). Viime vuonna yksikään ei kerennyt kypsyä surkean kesän vuoksi, mutta nyt saimme hyvän sadon. Kunnollista vertailukohtaa ei tosin ole, kun tämä oli ensimmäinen kerta, kun tätä kasvattelin ihan siemenestä asti itse. Lajike on kuitenkin niin hyvä, että tämä kasvaa jatkossa meillä varmaankin joka vuosi. Tarina mamman ja mummin matkasta tuo tomaatille kivan lisämaun.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Pubet ovat satokoneita pihalla

Locoto Orange (C. Pubescens)
Kun aloitin marraskuussa idättelemään tämän kautisia pubescenssejä, oli vielä vallitseva käsitys, että tämä laji olisi hankala kasvattaa ja vaatisi varjoisan nurkan kasvupaikakseen. Ilmeisesti pubeja ei oltu vielä Suomessa pitkään kasvateltu. Nyt ollaan kuitenkin sitä mieltä, että tämä Perun vuoristossa kasvava laji pitäisi nimenomaan aurinkoisesta paikasta, muttei saa olla liian lämmintä. Myös viileämmät yöt taitavat olla tämän mieleen, joten kasvihuoneessa keskikesällä voi tulla liian tukalat paikat. Ulkokasviksi Suomen olosuhteisiin tämän pitäisi olla loistava kasvi ja sitä tukee myös nyt oma ensimmäinen kasvatuskauteni pubejen kanssa.



Locoto Orange (C. Pubescens), painoa 30 g

Tänään poimin ensimmäisen kypsän Orange Locoton. Tämä on menossa kaverille tuliaiseksi ja poimin sen hiukan liian aikaisin. Pubet kannattaa poimia puskasta siten, että otetaan marjasta kiinni ja hiukan nykäistään ja jos jää käteen niin, että kanta jää puskaan, niin kypsyys on täydellinen.

Oranssia Locotoa on tulossa reilusti ja sitä roikkuu oksilla reilut 20 marjaa. Osa on jo kypsynyt täysin oranssiksi ja en millään malta odottaa, että pääsen syömään tätä herkkua. Tämä ei ole omia idätyksia, vaan ostin joskus toukokuun kieppeillä valmiina kukkivana taimena Tammisillan Puutarhalta. Oli todella hieno taimi ja näköjään satoakin antaa reilun kokoisina möhkäleinä. Arvioisin isoimpien marjojen olevan n. 50 gramman painoisia.




Rocoto Red Peruvian (C. Pubescens)
Rocoto Red Peruvian oli minun ainut pube-idätys tälle kaudelle. Luulin lajia niin vaativaksi, että en hommannut siemeniä muista lajikkeista. Koska tämä laji osoittautuikin todella toimivaksi meidän pihalla, päätin ensi kaudeksi kasvattaa ainakin 9 eri pubescens-lajiketta ja ehkä useamman kasviyksilön. Tarkoituksena olisi vuokrata Varissuolta aarin kokoinen viljelypalsta ensi vuodeksi ja sinnekin voisi laittaa pellolle pubeja kasvamaan. Suunnitelmat minulla tuppaavat hiukan muuttua ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi ensi kaudeksi.

Tämä vasemmalla kuvassa näkyvä kasvi sai kaikkein varjoisimman paikan ja satoa ei ole lukumääräisesti paljon tulossa, mutta marjat ovat todella isoja. Kasvi ei saanut sisällä esikasvatuksessa tarpeeksi valoa ja siihen kasvoi yksi todella pitkä oksa. Katkaisin oksan pistokkaaksi joskus toukokuun aikoihin ja toivoin saavani siihen yhden tai kaksi marjaa. Toisin kävi...




Rocoto Red Peruvian (C. Pubescens) kypsymässä


Vasta ensimmäinen Red Peruvian vaihtamassa väriään punaiseksi ja tämäkin teki sen piilossa lehtien takana. Varmaa on jo tässä vaiheessa, että pubeja saan kolmesta kasvistani vähintään kilon verran. Tämä oli todella suuri yllätys minulle ja en tosiaankaan idättäessäni ja satotavoitettani tehdessä tiennyt, että näistä saa niin paljon syötävää. Ja mikä kaikkein parasta, nämä lajikkeet ovat todella hyvän makuisia. Locoto Orangea pääsin jo maistamaan Chilifesteillä, Red Peruvian on vielä maistamatta, mutta pitäisi kuuleman mukaan olla todella hyvä Rocoto.




Rocoto Red Peruvian (C. Pubescens) pistokas amppelissa
Isoin yllätys oli tämä edellä mainittu Red Peruvianin pistokas. Kun pistokas alkoi saada juuristoa hiukan kuntoon, laitoin sen ulos amppeliin. Paikka oli yksi pihan aurinkoisimmista ja ajattelin tämän kokeilun olevan tuhoon tuomittu ja kuvittelin saavani maksimissaan pari marjaa, jos laisinkaan. Aurinkoinen paikka olikin hyväksi tälle kasville ja kasvu oli hurjaa, myös kukkiminen alkoi tarpeeksi ajoissa ja aloinkin odottaa hiukan parempaa satotavoitetta tältä amppelikasvilta ja sitähän on tulossa! Perunan kokoisia möhkäleita tulossa n. 25 kpl ja luulisin kypsymisenkin alkavan näillä näppäimillä. Satoa tulee enempi, mitä emokasvista, otaksun.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Aji Fantasy

Aji Fantasy (C. Baccatum)

Tämä lajike on Suomalaisen chiligurun Fataliin jalostama herkku. Jalostuksessa on risteytetty Lemon Drop x PI 441551. Marja on todella herkullinen, mutta tulisuudeltaan todella mieto. Tämän vuoksi hyvä käyttää tuoreeltaan, esimerkiksi salaateissa tai leivän päällä. Marjat ovat yleensä alle 5 cm korkeita, välillä melko kookkaitakin. Kaudella 2013, pulskin marja oli minulla ympärysmitaltaan lähes 15 cm. Aji Fantasy löytyy myös Chiliwikistä.





Aji Fantasylla on kaunis kukka


Isokokoinen Aji Fantasy