lauantai 17. toukokuuta 2014

Rocotoja palstalle


Siirsin jo keskiviikkona 14.5 suunnilleen puolet rocotoista viljelypalstallemme. Lämpötilat ovat päivisin olleet hiukan alle 15 astetta ja yöllä 4-6 astetta. Yhtenä yönä oli hetken aikaa jopa pakkasta. En ole kerinnyt vielä käydä katsomassa, ovatko chilit selvinneet tuon pakkasyön yli, mutta tänään käyn vielä tarkistuskierroksella.

Rocotot viljelypalstalla
Vedin pellolle kuokan kanssa vaon saveen asti. Palstallamme on multaa ehkä 15 cm pinnalla ja sen alla savipohja. Levitin turvetta ja kasvimaalannoitepapanoita pohjalle ja päälle vielä kunnon keko turvetta ja sen pinnalle hiukan tuota pellon omaa multaa. Turpeessa pitäisi juuriston päästä hyvin kasvamaan, se oli valmiiksi lämmintä ja sehän eristää todella hyvin lämpöä, joten ehkä juuristo ei kylmää tuolla nyt saa niin helposti. Kunnon kastelu vielä päälle ja siellä lepää. Tietysti viritin vielä hallaharson, vaikka taimet olivat viikon verran jo totutellut  ulkoilmaan meidän takapihallamme, eivät ne välttämättä ole täysin aurinkoon (UV-säteilyyn) tottuneet. Tänään olisi tarkoitus kuitenkin ottaa sieltä jo harso pois. Tosin harso on myös suojellut hyvin tuulelta ja pelto on melko tuulinen paikka...



Laajempi kuva palstastamme
Palsta sijaitsee ehkä aavistuksen riskipitoisella paikalla vandaaleja ajatellen. Jututin yhden palstan rouvia ja he kyllä sanoivat, että viime kesää lukuunottamatta ei ole mitään ilkivaltaa esiintynyt. Silloinkin vauriot olivat olleet melko pieniä. Joka tapauksessa olen varautunut henkisesti siihen, että jos kukaan ei käy tuhoamassa kasveja, voi hyvinkin todennäköisesti käydä niin, että jotain muuta tapahtuu ja sato jää kokonaan saamatta peltopubeista. Tästäkin huolimatta vien kaikki isoimmat pubet pellolle kasvamaan. Syteen tai saveen...


Tänään käyn vielä palstalla, loput isoista pubeista pääsee sinne ja istutamme lisää muutakin syötävää. Näistä ehkä lisää myöhemmin. Sääennusteet lupaavat yli 20 asteen lämpötiloja ja todella lämpöisiä öitäkin. Jos ennusteet pitävät paikkaansa, voisin laittaa jo baccatumitkin takapihalle. Ehkä tomaatitkin kohta jo uskaltaisi siirtää ulos? En vaan oikein luota noihin ennustuksiin. Parhaiten meidän seudulla on pitänyt paikkansa ilmatieteenlaitoksen mobiilisovellus. Forecaan en luota laisinkaan, enkä Turun Sanomiin. Jos iltapäivälehtiä uskoisi, niin ensi viikolla olisi varmaan 50 asteen lämpötilat heidän mukaansa.

1 kommentti: