keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Giant Habanero

Giant Habaneron marjat eivät olleet jättiläisiä

Giant Habaneron (C. Chinense) siemenet taisin saada joltakin chilifoorumin käyttäjältä, jonka nimimerkin olen jo unohtanut. Ilmeisesti marjojen pitäisi olla tavanomaista Habaneroa isommat, mutta minulla huonoissa olosuhteissa 2013 jäi tämä ihme ainakin näkemättä. Lajike tuntui olevan melkeinpä identtinen Caribbean Red Habaneron kanssa. Satoisuus ja maku oli samaa CRH:n kanssa, habaneromainen maku puuttui, mutta olivat satoisimmat chinenset.



Giant Habanerolla oli kaunis, tyypillinen chinensen kukka
Kaudella 2013 laitoin Giant Habaneron ja CRH:n itämään samaan aikaan (8.11.2012) ja kasvit olivat muuten koko ajan samassa tahdissa, mutta ehkä tämä lajike oli ehkä valoisammassa paikassa, koska kukkiminen alkoi jo 23.4 (CRH 13.6) ja ensimmäinen raakile löytyi 27.5 (CRH 21.6). Kypsiä roikkui oksilla jo heinäkuun puolivälissä, kun CRH:ssa samaa näkymää todistettiin lähes kuukautta myöhemmin. Ihan hyvä tämäkin on ruuanlaitossa, mutta koska paljon paremman makuisia chinensiä on olemassa, niin en usko tätä kasvattavani enää uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti