sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Karvaiset rocotot

Pienissä pubescenssin taimissa näkyy karvaisuus selkeästi

Kaikki chilit on nyt joko idätyksessä tai itäneet. Ensimmäisinä vuorossa olivat pubescensit, joita aloin idättämään jo marraskuun alussa. Muutama lajike ei itänyt ajoissa ja en alkanut niitä idättämään kolmatta kertaa ja minun on nyt vain kyettävä elämään tämä vuosi ilman heitä. Pubescensit eli rocotot ovat mielestäni todella kauniita pienenä taimena, isompanikin kyllä, mutta eivät enää niin karvaisen suloisia.

Annuumit ja baccatumit pääsivät idätyslautalle perjantaina 17.1. Olen kaikkia lajikkeita idättänyt nyt hiukan aikaisemmin, mitä viime vuonna. Viimeksi mielestäni osa chinenseistä ja pubesceneista olivat liian aikaisessa kasvatusolosuhteisiini nähden ja tänä vuonna siis olen todella kaivanut verta nenästäni. Saa nähdä miten äijän käy.

Rocoto Riesen on kasvanut tuuheaksi

Minulla on ollut hiukan vaihtelevat olosuhteet pikkutaimille ja valo-olosuhteet näkyvät aina melko selkeästi. Huonossa valossa on tullut korkeutta kasvavia honkkeleita ja hyvässä valossa kasvaneet ovat matalempia, mutta paljon tuuheampia. Taimimäärä on sen verran isohko, että kaikkia en saa optimioloihin. Valo pitää kuitenkin saada jotenkin riittämään kevääseen asti, jolloin Arska saapuu tilannetta pelastamaan.



Rocoto Santa Natalia
Rocotot ovat minulla erikokoisia. Osa on vasta muutaman sentin korkuisia. Kaikkein isoimmaksi on kasvanut todella elinvoimaisen oloinen Santa Natalia. Tämä Perusta saatu ihmelapsi on ollut kaikkein nopein itäjä ja muutenkin kasvanut todella nopeaan tahtiin. Myöskin chilifoorumin SK:lta saatu Canario on kasvanut kookkaaksi. Myös erikoismaininnan arvoinen on Hyper Pube, nopea epeli tämäkin. Rocotot kasvavat melko kookkaaksi ja vaativat paljon neliöitä, taidan olla pikkaisen lirissä tuossa loppukevään aikana näiden kanssa ja toivotaan, että parisuhde ei kärsi näistä otuksista.


Muitakin iloisia tapahtumia on ollut chilien parissa. Esimerkiksi C. Praetermissum CAP1144 aloitti kukinnan. Kukat eivät ole vielä täysin auki, mutta ihastelemista on kuitenkin riittänyt.

CAP 1144 (C. Praetermissum) omaa erittäin kauniit kukat 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti