torstai 28. marraskuuta 2013

Pimeyden honkkelit

Palasin lomalta tuossa alkuviikosta ja jännityksellä säntäsin katsomaan, miten chilit olivat pärjänneet ypöyksin reilun viikon kotona. Idätyslautalle oli päässyt home iskemään ja paljon oli ituja kaatunut, mutta sain ehkä pelastettua tarpeeksi, jotta sain kaikkia lajikkeita laitettua turpeeseen. Muutama vielä kituuttelee, mutta toivo elää, ettei tarvitse uudestaan pubescensejä idätellä.

Sirkkalehtiset idut tarvitsevat valoa terveeseen kasvuun
Minulla on kaikki pubet jo laitettu itämään ja lähes kaikki itäneetkin. Osa on ollut ihan tutulla ja turvallisella idätyslautalla, mutta otin myös ensi kertaa kokeiluun "minikasvihuoneen". Tämä 24-paikkainen vesisäiliöllä varustettu härpäke kastelee itse itsensä. Turvetilan alla on kastelumatto, mikä nostaa kosteuden alapuolella sijaitsevasta vesisäiliöstä ja päälle laitetaan vielä läpinäkyvästä muovista tuleva katos. On varsin näppärän kokoinenkin. Minusta vain tuntuu, että kastelee turpeen liian märäksi ja tyhjensin vesisäiliön toistaiseksi. Muuten on todella kätevän oloinen idätyssysteemi tämäkin.

Minulla oli vähän vielä kasvatuspaikat hakusessa loman alkaessa ja jätin lootan vain hyllylle pelkän luonnonvalon huostaan. Paha virhe. Kaikki itäneet idut ovat kasvaneet noin kolme kertaa liian pitkiksi honkkeleiksi. Ongelmaan selvä ratkaisu olisi istuttaa nuo syvemmälle turpeeseen. Tuossa systeemissä vaan ei ole niin paljon syvyyttä ja ajattelin katsoa mitä tapahtuu iduille nyt paremmassa valossa ja riittäisikö, jos vasta seuraavassa ruukunvaihdossa istutan nuo syvemmälle?

Muuten oli havaittavissa reissun jälkeen, että kolme talvehdintaan otettua chiliä eivät selvinneet hengissä. Ruumiinavauksessa kuolinsyyksi selvisi liikakastelu. Muuten kaikki näyttävät olevan kunnossa ja rennosti pikkuhiljaa kasvattavat uutta vihermassaa. Myös muutama varaslähtönä idätetty pikkutaimi on päässyt isompaan ruukkuun. Muutama jopa hiukan liian aikaisin, liian isoon ruukkuun. Tässä vaiheessa ei vaan ole väliksi, vaikka pieni kasvupysähdys tuleekin. Kasvatuspaikkojen vähyyden vuoksi on hiukka luovittava.

1 kommentti:

  1. Tässä vaiheessa ei ole ehkä hyvä ajatus ruveta koulimaan pitkäksi venähtäneitä taimia :) varret voivat napsahtaa koulinnan yhteydessä poikki, kun ovat niin hentoisia valon puutteesta. Antaisin paljon lisävaloa ja tasaiset kasvuolosuhteet. Tuo minikasvihuone on siihen oiva pakkaus. Yleensä ohjeena pidetään, että ensimmäinen lehtipari on muodostunut sirkkalehtien lisäksi, ennen kuin koulitaan toiseen astiaan. Ja istutussyvyys sirkkalehtiin saakka.Useimmat kasvit muodostavat lisäjuuria juuri sirkkalehtien kohdalla olevaan kasvupisteeseen. t. puutarhuri tuula

    VastaaPoista