maanantai 25. helmikuuta 2013

Sekavaa horinaa

Taimia alkaa tulla liukuhihnalta. Idätykset alkavat jo onnistua lähes jokaisen lajikkeen kohdalta, jotkut Chinenset saattavat kyllä olla pahasti jäljessä.


Vaihdoin idätyslautan paikan jääkaapin päälle hiukan lämpöisempään paikkaan (24 astetta) ja heti tänään töistä kotiin tullessani oli kasa kypäräpäisiä ituja noussut pystyyn ja kypärät lähti helposti nykäisemällä pois. Nyt on alkanut myös oppimaan, koska kannattaa yrittää kypäränpoistoa ja koska kannattaa vielä odottaa tovi.

Mikä hienointa, Carolina Reaper on vihdoin itänyt! Ainakin pieni häntä puskee jo ulos siemenestä! Kaikki edelliset idätykset tästä lajikkeesta olivat epäonnistuneet, tosin vieläkin lautalla odottelemassa optimisesti uutta elämää. Tämä on ollut yksi suosikkini tälle tulevalle kaudelle. Peukut pystyyn, että saan edes yhden idätettyä ja myös siemeniä haluaisin tietysti jatkoa ajatellen lisää.


Vasemmalla puolella on kaksi kuvaa teini-ikäisestämutanttininjachilintaimipoikasesta. Kaveri päätti kasvattaa kolmet sirkkalehdet ja tasoitti pelin sitten oikeilla lehdillään, jotka ovat tsernobylimäisesti kasvaneet yhteen. Kuvan kolmisilmäinen kala on Hot Cherry ja käsittääkseni kuuluu Capsicum Frutescens-heimoon. Jos jollain on parempaa tietoa, niin saa heittää minua sillä.

Siitä tulikin mieleen, että Pepper Joelta tilaamat siemenet tulivat kaikki ilman tietoa lajikkeesta, vain lajin nimi luki pussukoissa ja lajiketta ei mainita edes heidän nettisivuillaan. Luulen tietäväni syynkin, liika informatiivisuus voi olla joillekin sivuston lukijoille liikaa ja pää voi mennä sekaisin. En tietenkään mitenkään vihjaa, että siellä päin maailmaa olisi ihmiset yksinkertaisempia. Ai en vai? No ehkä vähäsen. Ei saisi olla kyllä kovin kriittinen, kun itsekään ei ole kovin hääppöinen, sanoi eräs suuri filosofi.


Mitäs vielä? Laitetaan tilannekuvat kokonaisuudesta, täältä chilien valtakunnasta. Voi sitten vaikka tulevina vuosina vertailla tilanteita.

Keittiön ikkunalauta, vielä mahtuu!
Olohuoneen vasemman puoleinen ikkunalauta, tilaa on vaikka kuuuuuinka paljon!
Olohuoneen vasen ikkuna. Tuossa normaalisti verho edessä. Kuitenkin kissa onnistuu tuolta napsimaan uhreja.
Kasvatusboksi

Kasvatusboksissakin on ahdasta. Tänään joutui jopa hetkeksi laittamaan yhden ruukun toiseen kerrokseen. Tuossa boksissahan on myös kannen sisäpuolella heijastuspintaa ja on melko valoisa. En varmaan ole muistanut kertoa, että lisäsin myös melkolailla kasvatuskauden alussa boksiin toisenkin samanlaisen biltema-valaisimen. Valotehoa on vain 22 W tuossa laatikossa, mutta pienen hukkavalon takia tuo on todella valoisa ja kasvatuspaikkana muutenkin suojainen. Oli hyvä ratkaisu.

1 kommentti:

  1. Toivotaan Reaperille hyvää jatkoa! Mulla on reaperit vielä itämättä (0/10). Aikaisemmasta setistä iti 3/10. Jossain jenkkifoorumilla joku mainitsi pirun heikosta itävyydestä. :/

    VastaaPoista